|
|||||||
 |
|||||||
Suomalainen ja puukkoTaiston artikkeleita ja kuvia puukoista:
| |||||||
|
|||||||
|
SOTAMUISTOPUUKOT eli asemasodan aikaiset puhdetyöpuukot
Maamme puukkokulttuuri on tunnetusti rikas, mutta tämä ryhmä on monilta osiltaan ylitse muiden. Puukot syntyivät puhdetöinä pitkinä päivinä ja iltoina, kun ainoana sotimistyönä oli tarkastella vartiovuorollaan periskoopilla tai haarakaukoputkella naapurin liikehtimistä. Puukoista kuvastuu maamme silloinen ahdistava tila ja koti-ikävä rakkaine ihmisineen, mutta myös joukko-osastot ja sotaretkien eri paikkakunnat ovat niihin usein kaiverrettuna.
Näitä puukkoja on vieläkin runsaasti tallella ja niitä säilytetään arvokkaana muistona isän tai papan matkoista sotareissulla. Tuskin kahta samanlaista puukkoa löytyy malliltaan tai koristelultaan, sillä jokainen pani niihin omat tuntonsa ja tarkoitusperänsä. Puukon käyttötarkoitus oli tuohon aikaan moninainen. Sitä tarvittiin päivittäisissä askareissa enemmän kuin nykyisin, mutta se oli myös viimeinen hädän turva, jos vihollinen yllätti. Tästä johtuukin se, että usein ne ovat melko suurikokoisia ja ainakin terä on melko pitkä. Malli noudatteli jokaisen valmistajan omaa mieltymystä ja joskus niistä voikin päätellä jonkin verran tekijänsä kotiseutua. Erikoinen seikka näissä puukoissa on se, että vain harvoin niihin on tekijä pannut nimensä tai edes nimikirjaimensa. Sitä useammin varsinkin tupista löytyy naisten nimiä ja usein maininta ”Muisto sieltä jostakin”. Aseveli Saksa komeilee monissa puukoissa kulmallaan seisovan hakaristin ja kotkien kera, mutta on joku käyttänyt puukkonsa tupen takapuolta myös eräänlaisena taulukkona. Tupen nahkaiseen takapuoleen on kaiverrettu 13 ristinkuvaa kolmeen eri tasoon. Ristien merkitystä voi vain arvailla, mutta kuitenkin mieleen tulee ensimmäisenä tehdyt tuhotyöt vihollisen puolella. Käsitys vain vahvistuu kun katsoo puukon pitkää ja tikarimaista terää. Olisi mielenkiintoista saada dna-määritys puukon alahelan ja terän välissä olevasta töhnästä.
Nykyisin nämä puukot ovat keräilijöiden suosiossa, kun niitä hiljalleen on tullut markkinoille kuolinpesien myyminä. Varmimmin sellaisen löytää halutessaan huuto.netistä hakusanalla puukko.
Puukkojen terät
Näiden koviin olosuhteisiin valmistettujen puukkojen terät ovat erittäin kirjavaa laatua. Monissa terissä komeilee J. Marttiini Rovaniemi, tai Iisakki Järvenpää Kauhava. Näistä voi helposti päätellä omistajan purkaneen ostamansa puukon ja valmistaneen sen terään mieleisensä kokonaisuuden. Valtaosassa näitä puukkoja on kuitenkin jollakin tapaa itse valmistettu terä. Usein terästä löytyy leveä ura, jolloin aineena on ollut suomalaisen kiväärin m.39 tai m.28-30 pistin. Monissa puukoissa on kuitenkin selvästi itse taottu terä. Selitys löytyy SA:n varustuksesta. Tietyn yhtymän varustukseen kun kuului paja ja kenttäahjo. Kukaan ei tietysti voi kertoa kenen takoma terä on missäkin puukossa, mutta romua oli saatavana runsaasti, jolloin niistä löytyi myös hyvää terästä. Jotkut rakentelivat puukkoja myös toisille sotilaille ja maksuksi he saivat tavallisesti kavereitten annostupakat tai jotakin muuta tavaraa.
Alumiini oli yleisin materiaali rakentamisessa
Puukkoja rakenneltiin miltei mistä materiaalista tahansa, mutta useimmiten aineena on ollut alumiini, jota oli helppo kaivertaa ja myös valaa heloiksi. Alumiinia saatiin rintamalta löytyvistä lentokoneen romuista, mutta kerrotaan myös useammankin kenttäpakin joutuneen puukon heloiksi, sillä kukapa niistä piti lukua. Alumiini kun suli mukavasti korsun tai teltan kamiinan lämmöllä ja muotti voitiin valmistaa miltei mistä vain. Viilaamista olikin sitten moneksi puhteeksi, jotta pää saatiin käteen sopivaksi. Usein puukkojen päät ovat kokonaan alumiinia ja terän ruoto on jätetty valun sisään. Puukon pään muut materiaalit kertovat myös omaa kieltään. Usein pään keskikohta on valmistettu jostakin sähkölaitteen eristeestä tai jopa lentokoneen ikkunan pleksistä, jolloin ruoto näkyy koko matkaltaan helojen välissä. Erääseen näkemääni puukon ruotoon oli valmistaja kaivertanut Kannas 1942. Päällä oleva kirkas kaarevaksi hiottu pleksi toimi samalla suurennuslasina, jolloin teksti näkyi selvästi. Perinteinen puu on usein käytetty aine puukon eri osissa ja monesti myös tupissa, sillä erittäin taidokkaita puusta valmistettuja tuppia esiintyy näissä puukoissa. Yksi erikoisimpia ja harvinaisimpia aineita on ollut kolopuu. Aine on valmistettu liimaamalla yhteen noin 0,3 mm paksua puuviilua silloisilla fenoliliimoilla. Aineesta tehtiin jo enne sotia lentokoneen potkureita, joiden ilmaa kohtaava reuna vahvistettiin metallilla. Aine oli varsinkin puukon ylähelan aineena näyttävä ja haluttu.
Ilmataistelu ja sen seuraukset
Järjestin noin 15 vuotta sitten Riihimäen Erämessuille laajahkon puukkonäyttelyn D-hallin lasivitriineihin. Mukana oli myös muutamia sotien aikaisia puhdetyöpuukkoja. Jossakin vaiheessa minua hälytettiin paikalle, sillä joku sotaveteraani halusi keskustella näistä alumiinituppisista puukoista. Tullessani paikalle veteraani esitteli itsensä ja halusi kertoa tositarinan asemasodan ajalta. Harmittelen vain, etten tullut merkinneeksi hänen nimeään ylös. Tarina alkoi sillä, että eräänä päivänä rintamalinjojen yläpuolella käytiin ilmataistelu, jossa venäläinen hävittäjä tapasi kohtalonsa ja putosi noin 200m leveän ei kenenkään maan keskelle. Alumiinia ja muuta romua lenteli joka puolelle. Pari päivää meni periskooppihommissa, kun himottua puhdetöihin tarvittavaa tavaraa olisi ollut mahtavat määrät. Kuitenkaan kukaan ei halunnut lähteä edes yöllä hankintamatkalle, sillä tiedossa oli naapurin tarkka-ampujat, jotka osasivat tehtävänsä. Kolmantena päivänä tuli hälytys juoksuhaudasta keskellä päivää. Naapurin puolella liehuu suuri valkoinen lippu ja sen kummallakin puolella kypärä kepin nokassa. Kaikki tähystyslaitteet olivat käytössä, kun ihmettä seurattiin suomalaisten puolelta. Hetken kuluttua kypärien viereen nousi kaksi kättä ja samalla valkoinen lippu lähti kohoamaan hiljalleen ylöspäin. Pian näkyi kaksi päätä ja lippu nousi lisää. Hetken kuluttua naapurin juoksuhaudan reunalla seisoi kaksi venäläissotilasta kasvot suomeen päin, välissään lippu ja vyöllä näytti olevan joitakin työkaluja. Kun suomalaiset eivät avanneet tulta, niin miehet lähtivät kulkemaan hiljalleen kohti suomalaisten juoksuhautoja. Päästyään puoleenväliin, ei kenenkään maata, he pystyttivät lippunsa ja sitten alkoi kuulua rautasahan jurskutusta. Suomalaisille tuli hirmuinen hätä. Nyt vievät kaikki tarveaineet, mitäs nyt tehdään. Venäläiset keräsivät tarvittavat aineet, kääntyivät suomeen päin ja tekivät hovikumarruksen käsi sydämellä. Poistuivat hiljalleen lippuineen kainalot täynnä alumiinia ja muuta mukavaa tavaraa. Päivä siinä mietittiin ja sitten pari ronskia rintamamiestä ilmoittautui samanlaiselle, mutta uhkarohkealle reissulle. Hommattiin valkoinen lakana ja tarvittavat välineet. Jännitys kohosi huippuunsa, kun miehet lähtivät retkelleen. Toiminta tehtiin täysin samalla tavalla kuin naapureillakin. Laukaustakaan ei ammuttu ja duraalia saatiin harrastuksiin. Samanlainen tarvikkeiden hankinta jatkui koko asemasodan ajan pari kertaa viikossa ja muutoinkin laukausten vaihto hiljeni sillä rintamalohkolla, kertoi vanha veteraani. Lämpimät kiitokseni hänelle näin jälkeenpäin, vaikkakin luulen iltavirren tulleen jo hänenkin osalleen.
SUOMEN JÄRJESTÖPUUKOT
Suomi on aina ollut erilaisten järjestöjen luvattu maa. Entisinä aikoina, jolloin puukon kantaminen yleisillä paikoilla oli laillista ja mahdollista, syntyi erilaisten järjestöjen toimesta joukko puukkoja, joiden ulkoasusta jo kävi ilmi mihin kuppikuntaan sen kantaja kuului ja mitä lauluja hän lauloi.
Nykyisin nämä pääosin vanhat, jo liki sata vuotta lähentelevät puukot ovat haluttuja keräilyesineitä. Suurin osa niistä syntyi Kauhavalla, jossa oli tuolloin useita puukkoja valmistavia yrityksiä. Puukkojen muoto noudattelee usein tavallista kauhavalaista puukkoa, mutta niiden pää rakennettiin kunkin järjestön kriteerien mukaan, jolloin pään värityksessä tulevat ilmi seuran omat tunnusvärit. Pään rakennusaineena oli tavallisesti silloin ahkerasti käytössä ollut kalaliitti, drolooni tai pekaliitti. Kaikki aineet lienevät suunnilleen samaa ainetta, mutta nimitykset vaihtelevat aineen valmistajasta ja myös tilaajasta riippuen. Aine on varhaista muovin tapaista ainetta ja sen teki suosituksi se, että siihen oli helppo kaivertaa erilaisia kuvioita ja tekstejä. Pinta saatiin kiiltäväksi rättilaikalla ja kiillotustahnalla hiomalla. Nyt kun nämä puukot alkavat olla jo lähes sata vuotta vanhoja, voidaan havaita pään aineen värin muuttuminen päivänvalon vaikutuksesta. Usein tupesta otetussa puukossa on selvä raita tupen reunan kohdalla ja valoa saamaton osa loistaa alkuperäisessä kirkkaassa värissään. Tupet olivat tavallisesti heloitettuja perinnetuppia, jotka esiintyvät myös muissa eri paikkakunnille tehdyissä puukoissa.
Puukoissa on maamme historiaa
Puukot tulivat muotiin jo 20 luvulla, jolloin maahamme perustettiin lukuisa joukko sen ajan isänmaallisia järjestöjä ja seuroja. Kuuluisimpia lienevät Lapuan Liike, Akateeminen Karjala Seura, Suojeluskunta, Lotta Svärd ja Isänmaallinen Kansan Liike, eli IKL. Harvinaisuutena joukossa on punavangeille tehty puukko, joka muistuttaa maamme itsenäisyyden alkutaipaleiden katkerista ajoista. Puukkoja on tehty luultavasti vain muutamia ja itse olen nähnyt vain yhden sellaisen. Kuitenkin katsoisin sen kuuluvan samaan joukkoon näiden muiden samantapaisten puukkojen kanssa jo sen harvinaisuuden takia. Puukkoja lienee tehty myös monille muille järjestöille, mutta niistä ei minulla ole tietoa. Olisikin mukava asia, jos jollakin lukijalla olisi hallussaan näitä harvinaisuuksia ja niistä saisi tietoa maamme puukkohistorian kartoittamiseen vaikkapa sähköpostilla info(at)taistokuortti.com puukkojen kuvaamista ja identifiointia varten.
Nykyajan järjestöpuukot
Tiedossani ei ole kuin kaksi nykyaikana syntynyttä järjestöpuukkoa. Ensimmäinen ideoitiin Suomen Asehistorialliselle Seuralle ja sen toteutti Iisakki Järvenpään tehdas Kauhavalla. Puukko on leimatuilla hopeaheloilla varustettu ja se on tyyliltään puhdas kauhavalainen. Tupen ylähelaan on kaiverrettu seuran logo ja puukot on myös numeroitu.
Toinen onkin sitten Suomen Puukkoseuran puukko, josta oli jo aikaisemmin juttua. Myös nämä tunnustuksena jaettavat puukot ovat numeroituja. Usein tässä yhteydessä nykyisin unohdetaan Suomen Partiolaiset. Järjestö on perustettu aikoinaan eversti Robert Baden-Powellin toimesta englannissa ja se rantautui maahamme jo 1910. Samalla sen mukana tuli puukkomalli partiolaisille, joka varsinkin teränsä puolesta muistuttaa suuresti kuuluisan Bowien kehittämää puukkomallia. Puukkoa alettiin valmistaa partiolaisten tarpeisiin ja samalla se levisi muillekin käyttäjille ympäri maata. Puukkoja on valmistettu myös tietyille partiojärjestöille toimitettuna ja numeroituna, mutta niiden numeroinnista ei ole säilynyt tietoja. Nykyisin ne ovat harvinaisia keräilyesineitä. Puukkomalli on valmistuksessa edelleenkin mm. Iisakki Järvenpään tehtaalla Kauhavalla. Puukkoja on tehty myös muiden järjestöjen tarpeisiin, sillä ainakin Lotta-Svärd tunnuksin varustettuja puukkoja on olemassa.
Partiopuukko, on eräs maamme puukkokulttuurin kummajainen
Partioliikkeen perusti Robert Baden- Bowell Englannissa 1907. Suomeen liike rantautui jo 1910, jolloin ryhmiä alkoi syntyä eri paikkakunnille kuin itsestään. Ensimmäiset partioleirit järjestettiin 1911, mutta samana vuonna tsaari Nikolai II julisti liikkeen laittomaksi. Toiminta jatkui kuitenkin salassa. Puukko on aina kuulunut partiolaisen henkilökohtaiseen varustukseen, jolla lienee ollut suuri merkitys maamme puukon käyttötaidon opastuksessa nuorisolle viime vuosisadan alussa. Hämärän peitossa on, kuka on tuonut, tai ideoinut suomalaisen partiopuukon mallin. Sehän ei liity millään tavalla maamme perinteiseen puukkomallistoon. Jo pelkästään puukossa oleva väistin, eli sormisuoja ei ole koskaan kuulunut maamme puukkoihin, maamme puukonkäyttäjien mielestä se on pelkästään tiellä, jos työskennellään puukolla eri otteilla. Useissa käymissäni keskusteluissa alan ihmisten kanssa, on tullut esille juuri partioliikkeen perustajan mahdollinen vaikutus puukon malliin. Lieneekö hän suositellut mallia sen turvallisuuden vuoksi, vai onko se meidän seppiemme keksintöä?
Mallin kaltaisia puukkoja on ollut olemassa mm. naapurimaissamme jo paljon aikaisemmin, mutta niiden syntyyn on vaikuttanut varmasti tikarien mallisto sormisuojineen, eli väistin kahvan ja terän välissä.
Terä on Bowie- puukon mallinen
Kuka keksi ja milloin syntyi suomalainen partiopuukko ja sen ”omituiset” muodot, on edelleen mielenkiintoinen kysymys. Olisihan heillä ollut valittavana esikuvia laajasta maamme rikkaasta puukkomallistosta, mutta tämä uusi ja erikoinen malli yleistyi vinhaa vauhtia. Terän kärkeä kohti levenevä malli keikkakärkineen viittaa selvästi rapakon taakse, jossa Alamon taistelujen aikana 1836 kuollut Jim Bowie oli kehittänyt suurikokoisen taisteluun ja metsästykseen soveltuvan veitsen, jonka terämalli on samantapainen sormisuojineen, kuin meidän partiopuukko. Olisiko joku puukkoja ideoiva seppä saanut päähänsä ryhtyä jäljittelemään tätä kuuluisaksi tullutta teräkalua. Partiopuukon profiili ja sen näyttävä terän muoto oli varmasti hankintaa kiihottava seikka ja se on ollut puukon myynnin kannalta merkitsevä tekijä. Terän valmistaminen on ollut huomattavasti hankalampi tehdä, kuin esim. tavallisen vuolupuukon terän. Puukkomalli tuli joidenkin tietojen mukaan todennäköisesti valmistukseen ja käyttöön vasta 1930- luvun alussa ja tiettävästi sitä alkoi valmistaa Iisakki Järvenpään tehdas ensimmäisenä ja nykyisin myös viimeisenä. Voi olla, että jotkut ovat yrittäneet sen valmistusta jo aikaisemmin, mutta mitään varmaa tietoa ei ole ainakaan vielä saatavilla. Tavataan myös malleja, joissa puukon terä noudattelee tavallista työpuukon terää, kuten mm. Kustaa Lammin valmistamissa partiopuukoissa. Myös muita ns. välimalleja esiintyy, jos puukkoihin perehtyy pitkälti, mutta tuo levenevä malli oli kuitenkin se alkuperäinen. Tätä puukkomallia tavataan myös ns. nälkäterällä varustettuna.
Tämä seikka saa aikaan sekavia ajatuksia muihin tietoihin verrattuna, sillä tätä terämallia alettiin valmistaa kuulemma jo 1900 vuosisadan alkupuolella, jolloin partiopuukko olisikin syntynyt jo paljon aikaisemmin? Vai olisiko tehtaalla ollut varastossa näitä teriä ja niitä olisi käytetty näiden partiopuukkojen valmistamiseen myöhemmin. Asia on ainakin osaltani vielä hämärän peitossa. Joidenkin tietojen mukaan partiopuukon olisi ideoinut uudelleen taiteilija T-P Pakkala joskus ehkä kolmekymmentä vuotta sitten. Puukkoa olisi alkanut valmistaa J.Marttiinin tehdas. Tiedustelin asiaa tehtaalta ja kysymyksessä on rajamiehille suunniteltu ”rajapartiointiin” suunniteltu kovasti tavallista vuolupuukkoa muistuttava malli. Puukon tunnistaa hyvin tupesta, jossa peilin päällä kulkee hiihtolatu ja yläosassa on neljä karhun kynttä.
Partiolilja tuli puukkojen tunnukseksi
Puukkoja valmistettiin enimmäkseen Kauhavan seudulla, ja Lapualla. Suurimmassa osassa näitä puukkoja on jossakin tupen osassa kuvattuna partiolilja. Se voi olla painettuna tupen peiliin, tai sitten se löytyy nepparista, jolla puukon kahva lukitaan nahkaremmin avulla paikalleen tupen yläosaan. Kauhavalaisuuteen viittaa kaikissa terissä oleva veriura, johon myös aikoinaan etsattiin puukon valmistajan nimi, seikka joka ilahduttaa nykyisiä keräilijöitä. Liljan osalta askarruttaa se, että pitikö valmistajien saada lupa, tai jopa jokin maksullinen valtuutus käyttää Partioliikkeen virallista tunnusta valmistamissaan puukoissa ja milloin tämä tapahtui. Asia saattaisi ehkä selvitä partioliikkeen mahdollisesta arkistoista, mutta näin tämän tarinan kirjoittamisen yhteydessä se olisi liian suuri urakka kaivella esille.
Puukon päät on tehty monista aineista.
Tavallisesti puukkojen päät, eli kahvat valmistettiin visakoivusta ja tuohilapuista, mutta myös drolooni oli suosittu aine. Myöhemmin nahkalaput tulivat pään rakenteeseen tuohen sijasta, sillä nahkapaloja jäi käyttämättä, jotka aikaisemmin menivät roskikseen. Nahka onkin hyvä aine pään rakennukseen ja sitä käytetään edelleen. Drolooni, eli alkukantainen muovi, oli mainio aine, jos puukkoon piti kaivertaa vaikkapa lippukunnan ja puukon omistajan nimi. Puukkojen ylähelat, eli knupit, valmistettiin tavallisesti valamalla alumiinista ja malleja on ainakin kaksi. Tavallisin lienee Sakari Pälsin kirjassaan mainostama ”riippaperä”, joka on kuitenkin yleisin suomalaisen puukon teollisesti valmistettu malli. Ilmaus on hiukan ”herjaava”, sillä tuo muuten suoran puukon riippaperä istuu suomalaisen käteen edelleenkin erittäin mukavasti. Toinen vallitseva malli on alumiininen levenevä harjanuppi, jota edellisen ohella lienee valmistettu varmaan saman verran. Sama harjanuppimalli toistuu pienemmissä puukoissa, joihin on käytetty silloisista vakiopuukoista tuttua ja messinkipellistä puristettua kapeampaa harjanuppia.
Myös erikoisuuksia löytyy
Ennen sotia vuonna 1937 järjestettiin Hollannissa maailmanlaajuinen Jamboree, johon osallistuvat myös suomalaiset partiolaiset. Sinne mentiin joukolla, joka oli koostunut partioliikkeen aktiivisista jäsenistä. Tuolla kokoontumisella oli paikalla eri maita 54 ja osallistujia yhteensä 28750 henkilöä. Suomaisten osallistujien määrää ei tiedetä, mutta arvellaan heitä olleen 20-30 henkilöä. Tämäkin seikka saattaisi tarkentua, jos kaivelisi yhdistyksen arkistoa tarpeeksi pitkään. Tapauksen kunniaksi ja suomalaisen puukkoimagon esille tuomiseksi Iisakki Järvenpää ideoi puukon, joka tuli tiettäväsi jokaiselle suomalaiselle osallistujalle mukaan tuolle leirille. Puukko on perinteinen kauhavalainen hevospääpuukko heloitetulla tupella, mutta droloonikahvaan on kaiverrettu 1937 Jamboree.
En ole tavannut näitä uushopealla heloitettuja puukkoja kuin tämän yhden ja se lienee partiopuukkojen eräänlaista aatelia. Puukon mukana on vielä laulukirja, jonka kannessa lukee De Wereld Jamboree 1937 Zang- Bundel, songs- rounds- yells. Teos lienee yhtä arvokas kuin puukkokin, jonka droloonipää on jo ajan kuluttama, eli halkeamia esiintyy. Toinen melkoisen erikoinen partiopuukko on Kauhavalla sijainneen Taidetakomon valmistama tupen partioleimalla varustettu tikarimallinen ”partiopuukko”. Kaksipuolinen teroitus on ollut meille suomalaisille vieras ja outo, mutta tämä yritys alkoi valmistaa tikarin mallista, eli molemmin puolin teroitettua teräsasetta partiolaisille.
Tässä mallissa terän pituus on 12 cm ja lienee ajatuksena olleet menneen kansalaissodan muistot, jolloin teräasetta tarvittiin joskus myös tositoimissa. Puukon valmistus ajankohta ja valmistusmäärä on vielä hämärän peitossa. Partiopuukosta tehtiin myös ns. järjestöpuukkoja, sillä ainakin Lotta-Svärd yhdistykselle tehtiin partiopuukon mallisia puukkoja, joissa oli kahvan aineina drolooni valkeana ja sinisenä. Järjestön tunnus kaiverrettiin puukon päähän. Lisäksi armeijan eri joukko-osastojen muistopuukkoja on valmistettu tätä mallia droloonipäällä, johon on kaiverrettu tarvittavat merkit ja tunnukset.
Puukon tuppi on yksinkertainen
Tuppi on sormisuojan vuoksi vain terän peittävä ja reunoiltaan ommeltu. Puukko kiinnitetään yläosaltaan nahkaremmillä, joka lukitaan puukonpään ympärille nepparilla. Tuppien mallit vaihtelevat alaosaltaan jonkin verran. Joissakin on koristeena tupsupäisiä nahkarimpsuja, mutta kaikissa on yleensä lestan korvikkeena, eli vahvikkeena metalliset tupen reunapalat, jotka estävät puukon luisumisen tiukassa paikassa tupen läpi vahingoittamaan kantajaansa. Tuppi on hiukan riskialtis, jos neppari on mennyt epäkuntoon, tai sitä ei ole kunnolla kiinnitetty. Olen itse poikaviikarina hukannut pari partiopuukkoa ja saanut niistä aikoinaan pitkän puukon hankinta kiellon vanhemmiltani. Tupessa ei ole varsinaista kanniketta, vaan sen yläosassa, kahvan kohdalla, on kaksi viillosta, jolloin tuppi voidaan pujottaa vyöhön viillosten keskiosaa venyttäen.
Iisakki Järvenpään tehdas jatkaa perinnettä
Maamme puukkokulttuuriin aikoinaan iskostunutta puukkomallia käytetään ja valmistetaan onneksi edelleenkin ja sen ulkonäkö, sekä toimivuus ovat jatkuvuuden takeena säilyneet entisenlaisina. Puukkoa voi hyvinkin käyttää tavallisiin retki ja samoiluhommiin, sillä sen terän muoto mahdollistaa hyvin tavallisen veiston ja muut tarvittavat päivittäiset askareet retkillä. Puukkoa valmistaa ainoana vielä nykyisin Iisakki Järvenpään puukkotehdas Kauhavalla. Heillä on kolme eri kokoa tätä historiallista mallia valmistuksessa, jolloin jokaiselle henkilölle käden kokoon katsomatta löytyy sopiva ja turvallinen kuras reissulle mukaan. Lisäksi mallista on luotu pienikokoinen lasten turvapuukko, jossa terän pää on katkaistu, jolloin terävä pää ei pääse aiheuttamaan vahinkoja. Puukkojen päät on tehty nahasta joka on hyvin käteen sopiva materiaali. Historian huminaa kuuluu korvissa, kun ottaa käteensä partiopuukon ja alkaa sillä vuolla kiehisiä nuotion sytytykseen. Parasta on mielestäni se, että nykyisin nämä puukot valmistetaan oivallisella hiiliteräs terällä varustettuna, jolloin terän pystyvyys on hyvä ja myös puukon teroitus on kaikkien saavutettavissa tavallisilla hiomakivillä. Puukko kestää hoidettuna aikain saatossa isältä pojalle. Erikoisena huomiona voidaan pitää myös sitä, että vuosittain pidettävät puukonheiton SM- kisat käydään vakiopuukon osalta partiopuukoilla Kauhavan Puukkofestivaaleilla joka vuosi, aina viikko ennen Juhannusta.
TASKUPUUKOT JA NAPEROT
Vaikka teräaseiden kanniskelu yleisillä paikoilla onkin laissa nykyisin kielletty, löytyy miltei joka toisen kansalaisen kätköistä jonkinlainen vuoleskeluväline. Sitä käytetään päivittäin tuskallisten muoviteipillä kokoon käärittyjen pakettien aukomiseen, makkarapaketin avaamiseen, kynsien leikkaamiseen ja ties mihin jokapäiväiseen pieneen työhön. Taskupuukon historia on vanha ja maassamme varsin perinteinen. Jo ainakin parisataa vuotta sitten syntyivät pienet ja tyylikkäät taskupuukot herrojen liivien taskuissa kanneltaviksi, joilla avattiin sikaarin umpinainen takapää poltettavaan kuntoon.
Usein tähän vaativaan työhön käytettiin myös pientä taittoveistä, eli linkkaria. Linkkarit onkin luettava kuuluvaksi tähän heimoon tietyltä osin, mutta alueelta löytyy paljon tavallisen puukon tunnusmerkit omaavia teräkaluja, koko niillä on vain pieni ja taskuun mahtuva. Kuitenkin tällä pienellä teräkalulla saatettiin ilahduttaa myös pojan poikaa, kun keväinen pajun kuori oli mukavasti lähdöllään ja iloisesti soiva pajupilli sai ominaisuutensa papan taitavista otteista. Lisäksi tuon ajan elämänmeno oli usein sidottu moniin askareisiin, jonka tarpeen pystyi tyydyttämään pienelläkin taskupuukolla.
Viranomaisen kanta asiaan
Harvoin poliisi ryhtyy tarkastamaan kenenkään taskuja, ellei siihen ole jotakin muuta syytä. On kuitenkin hyvä muistaa, että tietyissä tilanteissa taskussa oleva teräase saattaa olla raskauttava asia. Usein kuulee sanottavan, että kyllähän alle 3cm tai jopa 5cm terällä varustettua teräasetta saa vapaasti kantaa mukanaan. Näin asia ei kuitenkaan ole, sillä laki ei määrittele mitenkään terän pituutta, kysymys on siitä voiko kapineella mahdollisesti aiheuttaa vahinkoa toiselle. Esineen ei tarvitse edes olla puukon muotoinen, vaan esim. tavallinen ruuvimeisseli täyttää sellaisen aseen kriteerit tietyissä tilanteissa. Nykyinen järjestyslaki , jonka löytää helposti googlesta, antaa selvät ohjeet kielletyistä terä- ja lyömäaseista, sekä niiden hankinnasta. Lakitekstistä selviää myös teräaseen kanniskelun oikeutus, jos sitä tarvitaan työtehtävissä. Yleisillä paikoilla häärivät rakennusmiehet kantavat puukkoa haalarissaan ja metsästäjät jahtireissuillaan, eikä niihin ole puututtu. On kuitenkin syytä muistaa, että teräase pitää poistaa, jos lähtee kahville läheiseen kuppilaan, tai metsäreissulla poikkeaa lähikauppaan makkaran ostoon. Pienenä anekdoottina kerron oman kokemukseni asiasta. Olin hirvimetsällä kavereiden kanssa ja päätin poiketa pieneen kyläkauppaan ostamaan pätkän ”hampparin väärää” nuotiolla paistettavaksi. Tallasin reippaasti sisälle myymälään. Paikalla oli muutama kylän ”tietotoimiston” eukko vaihtamassa tietojaan ja kun metsästyspuukkoni tuppi pilkisti puseron alta, niin minulle tuli äkkilähtö ulkoilmaan. Saattajina olivat tomerat eukot ja minulle tuli kovasti selväksi, että puukon kanssa ei tulla kauppaan eikä heidän lähelleen. Iskin puukon pystyyn kaupan puiseen rappuseen ja pientä kyynärpää taktiikka käyttäen palasin myyntitiskin äärelle, vaikka vallitseva äänimaailma olisi karkottanut aremman asiakkaan. Kauppias iski silmää ja tiedusteli asiaani. Sain haluamani paketin ja palasin ovelle, tein hovikumarruksen ja toivotin arvoisille emännille mukavaa päivän jatkoa. Avasin oven ja työnsin puukkoni arvokkaalla liikkeellä tuppensa. Kyllä kansa tietää.
Taskupuukkojen luokittelu
Näiden pienten ja monesti upeiden puukkojen luokittelu on vaikeaa. Niitä on valmistanut lähes jokainen puukkotehdas, mutta sen lisäksi monet yksityiset puukkosepät ja myös jalometallien käsittelyyn erikoistuneet koruja päätyökseen tehneet hopeasepät. Puukkoja tavataan kaikilta maamme seutukunnilta ja niihin näyttää soveltuvan melko hyvin suomalaisen puukon luokittelu, joka on nähtävillä mm. Timo Hyytisen Suuressa puukkokirjassa, eli Arma Fennica 3. Lisänä vain monet erikoisuudet entisiltä ajoilta ja useiden nykyajan rakentajien luomukset. Taskupuukon koko on tavallisesti hiukan suurempi, kuin pohjanmaalla syntyneen Aino-puukon ja hiukan pienempi, kuin ” pohojalaasten poikaasten” puukon. Eroja tietysti löytyy myös näiden puukkojen koossa.
Napero ilmestyi Kontiolahdelta
Olimme Timo Hyytisen kanssa pitämässä Suomen Puukkoseuran osastoa Kolin Erämessuilla reilut kymmenen vuotta sitten. Näytteillä oli suomalaisia puukkoja parisataa kappaletta ja yleisömenestys oli melkoinen. Eräässä vaiheessa näyttelyä tuli katsomaan salskea ja tyylikäs mies, jonka olkalaukun läpän alta näkyi selvästi puukon tupen kannike. Kysyin häneltä, että mikä se tuo on. Vastaukseksi hän tempaisi puukon eteeni pöydälle. Seuraavaksi tiedustelin puukon hintaa ja niin teimme heti kaupat. Kun messut olivat menneet ja olin taas kotona, ilmestyi eräänä päivänä ruttuinen ja pullottava kirje postilaatikosta. Kirjeen sisältä kaivoin pienen puukon ja lapun, jossa luki, että” pittäähän sitä puhheenjohtajalla olla pienempikkii puukko”. Alla luki lähettäjän nimi Pertti Tahvanainen ja ammatti metsätalousinsinööri.
Satuin tuolloin olemaan puukkoseuran puheenjohtajana ja siitä tämä kunnia osalleni lankesi. Kaunis ja kätevä taskupuukko kulki mukanani jokaisena päivänä ja kaikissa askareissani se oli aina ensimmäinen apuni. Kapine oli niin upea ja mielenkiintoinen, että pian ryhdyin myös itse niitä valmistamaan ja muutama vuosi sitten sorkoupotuksesta kovasti innostunut Mirja vaimoni alkoi niitä koristelemaan. Muutamia vuosia sitten minua pyydettiin esitelmöimään suomalaisesta puukosta ja sen nykytilasta lähes tuhannen ammattiopettajan kansoittamaan seminaariin. Tilaisuudessa oli läsnä myös eräs rouva, joka oli tuolloin paikkakunnan kansanedustaja. Eturivissä istuva rouva kuunteli mielen kiinnolla esitelmää ja kun olin päässyt näihin pieniin puukkoihin, niin ajattelin saada yleisöltä aikaan pienet naurut. Kävelin rouvan eteen ja kysyin haluaako hän nähdä Naperoni. Rouva ponkaisi pystyyn ja ilmoitti, että ehdottomasti. Tuhatpäinen yleisö puhkesi hersyvään nauruun ja kaivoin taskusta tekemäni puukon nähtäville.
Pieni taskupuukko oli saanut perisuomalaisen nimen ja sillä nimellä se nykyisin tunnetaan. Sitä on tehty kymmenillä kursseillani ihmisten iloksi ja hyödyksi varsinaisen kurssityön lomassa. Puukon terän muotoilu on hiukan erikoinen. Terän teroitus on tehty pitkälti suoraksi ja kärki vasta kääntyy hiukan ylöspäin. Tällä teroituksella Naperollakin pystyy hyvin vuolemaan, kuten pitkäteräisen puukon terän tyvellä tehdään. Puukon pää on melko lyhyt, mutta kolme sormea mahtuu kahvan päälle ja pikkusormi tukee kapinetta kahvan päästä sillä työskennellessä. Kokeilin jo vuosia sitten saamani taskupuukkoa erävaelluksella Kevon kurussa ja on todettava, että muuta kapinetta ei tuolla reissulla kaivattukaan, sillä tällä pienellä puukolla tein retken kaikki työt erinomaisesti.
Taskupuukot ovat myös keräilijöiden suosiossa
Nykyisin kun puukon kaikkinainen suosio ja harrastaminen on saanut uutta pontta, niin myös niiden keräily on lisääntynyt. Asiaa seuranneena olen pistänyt merkille, että puukon koko ei vaikuta sen hintaan. Monet pienet puukot näyttävät huutokaupoissa nousevan isompien veljiensä hintoihin ja vain tuotteen kunto ratkaisee hinnan. Ilokseni olen myös pannut merkille, että nykyrakentajien tuotteet menevät hyvin kaupaksi, sekä keräilijöille, että puukkojen käyttäjille. | |||||||
|
|||||||
